169 Jussi-Pekka Parikka

Olen 43 v. perheellinen tietotyöläinen Sastamalan Kiikasta, vihervasemmistoon päin kääntyvä.
Harrastuksina polkupyöräily ja musiikki kaikissa muodoissaan.

Mielestäni maailmassa on liikaa vastakkainasettelua, eikä oman arvojen vastaisia mielipiteitä kuunnella tosissaan – some on ruokkinut keskustelukulttuuria, jossa tärkeää ei ole yhteisen hyvän saavuttaminen, vaan toisen ”väärässä” olevan häviö.
Tämä on lisännyt ääri-ilmiöitä, joissa unohdetaan toisen oikeudet ja melkein toisen ihmisyys.

Utopiani on maailma, jossa kenenkään ei tarvitse pelätä.
Kaikilla on yhtäläiset oikeudet olla oma itsensä ja toteuttaa omia kiinnostuksen kohteita – kunhan niistä ei ole vahinkoa toisille.
Ajetulla ajoneuvolla tai saunan lämmitystavalla ei ole väliä, koska kaikki vaihtoehdot toimivat saasteettomasti.

Päätöksenteko pohjautuu järkeen ja tieteeseen, eikä uskomuksiin tai oman etunsa tavoittelijoiden valheisiin. Kuitenkin hyväksyen ja kunnioittaen sitä, että jotkut haluavat uskoa tieteen ulkopuolisiin asioihin.

Ihmiset elävät sopusoinnissa toistensa ja luonnon kanssa, kunnioittaen ja auttaen. Erilaisia ei syrjitä, koska ymmärretään heidän olevan yhtä arvokkaita kuin samanlaiset. Ymmärretään, että kaikista ei tarvitse pitää, mutta kaikkien kanssa pitää tulla toimeen.

Kaikki Vihreän Sastamalan ehdokkaat